sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Äijähampurilaiset ja etätyöpäivän riemu

Perjantai-ilta ja äijämeininki = keittiössä syntyi pulled pork -hampurilainen BBQ-kastikkeella ja coleslawsalaatti! Kaupan valmiit höttösämpylät saavat meillä jatkossa(kin) jäädä sinne kauppaan, kyllä itse tekemällä saa parempaa. Taas se tuli todistettua.

Vietin perjantaina etätyöpäivää, joka osoittautui taas pitkästä aikaa oikein toimivaksi ratkaisuksi. Aamulla ei tarvinnut tärvätä aikaa tälläytymiseen ja työmatkoihin, ulkoisia häiriöitä oli paljon vähemmän ja keskittymiskyky parempi, kahvikin oli kotona parempaa, ja ennen lounasta kävin puolen tunnin hölkkälenkillä. Jee! Olo oli supertehokas ja virkeä. Ja mikä bloggauksen kannalta merkittävintä: mahdollisuus kiireettömään kokkailuun! Laitoin aamulla possun kasleria uuniin muhimaan, ja kerrankin oli aikaa kunnolla kohottaa sämpylätaikinaa! Tämän ohjeen bongasin Reseptivihkosta. Vaikka hieman kummeksuinkin sekoitusjärjestystä, noudatin ohjetta. Lukuunottamatta jauhoja. Kantti ei kestänyt lyödä taikinaan koko desimäärää pelkkiä vehnäjauhoja. Hyviä tuli! Seuraavalla kerralla testataan ruisjauhoja.



Tällä ohjeella syntyy 8 hampparisämpylää:
2,5 dl vettä
4 rkl maitoa
2 tl kuivahiivaa
2 rkl sokeria
2 dl sämpyläjauhoja
2 dl spelttijauhoja, täysjyvä
4 dl vehnäjauhoja
1,5 tl suolaa
2 rkl pehmeää voita
1 muna

Voiteluun ja päälle:
1 muna
1 tl vettä
seesaminsiemeniä

Lämmitä vesi ja maito kädenlämpöiseksi, lisää hiiva ja sokeri. Jätä seisomaan n. 5 minuutiksi. Sekoita jauhot ja suola, nypi voi jauhojen joukkoon. (Tämä oli mielestäni se hassu osa. Miksi näin, eikä sulateta rasvaa ja lorauteta vesi-maito-hiivaseokseen? Ja miksi suola sekoitetaan jauhoihin? Jos joku osaa selittää, että onko tässä joku taika, niin kertokaa!) Sekoita muna vesi-hiivaseokseen ja lisää se jauhojen joukkoon. Sekoita tasaiseksi.

Vaivaa taikinaa n. 10 minuuttia kunnes se kiinteytyy. Taikina tuntui tosiaan vaivaamisen jälkeenkin jäävän venyväksi ja tarttuvaksi, mutta luotin ohjeeseen. Jätä kelmutettu kulho huoneenlämpöön 1-2 tunniksi, kunnes taikina on kohonnut noin kaksinkertaiseksi. Kumoa kohonnut taikina kevyesti jauhotetulle alustalle, ja jaa taikina8 osaan. Muotoile palasista litteitä "sämpylöitä" uunipellille. Taikina oli hieman hankalaa käsitellä, joten tein tämän muotoilun mahdollisimman vähäeleisesti. Kohotessaan rumistakin taikinamöykyistä tulee yleensä ihan nättejä sämpylöitä. Peitä sämpylät liinalla, kohota taas reilu tunti, jopa kaksi.

Laita kylmään uuniin vesikulho, ja kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele kohonneet sämpylät vesi-munaseoksella ja ripottele päälle seesaminsiemeneiä. Paista 10-15 minuuttia.

Hamppareiden täytteenä maistui pulled pork (ylikypsää possun niskaa/kasleria/lapaa), jonka mukailin Puolialastoman kokin tapaan. BBQ-kastikkeesta tuli pienillä fiksauksilla erinomaista. Alkuperäinen kastikeohje on Jamie Oliverin käsialaa, samoin kuin se mainitsemani raikas coleslawsalaatti. Näiden lisäksi tungimme täpötäysien, ylitsepursuavien ja sormet tahmaavien hamppareiden väliin salaattia, paprikaa ja punasipulia. Täydellistä mättöä jenkkiläisen punaviinin kera! Possu oli kerrassaan mehevää. Paistoajan (5 h) päätteeksi annoin lihan vetäytyä marinadissaan/paistoliemessään pari tuntia.

Ja täytyy myöntää, että kun se 1,5 kg possua oli kadonnut seurueen napoihin, ähky oli melkoinen. Raskasta ruokaa tottumattomille! Onneksi tänään oli täydellinen, aurinkoinen hiihtokeli ja baanalla ahmittiin kilometrejä possun vastapainoksi. Hiihtolomaa odotellessa!