maanantai 29. lokakuuta 2012

Perjantaisämpylät

Perjantai on ehdoton lempipäiväni: työviikko takana, koko viikonloppu edessä. Töiden jälkeen hipsitään ruokakauppaan ja ostetaan jotain hyvää iltapalaa. Leipätaikina kohoamaan ja lenkille. (Kuinka tehokasta ajankäyttöä! Melkein naurattaa.) Suihkuun, leivät uuniin, viinipullo auki ja sohvalle. Ah, sitä täydellisyyttä!  Mutta eipäs kaunistella liikaa, vaikka huumaava tuoreen leivän tuoksu täyttääkin pienen asunnon. Täytyy nimittäin myöntää, että kohtalaisen suuren lähikauppamme leipävalikoima alkaa huolestuttavasti huventua perjantaisen iltapäivän myötä. Jos haluaa tuoretta leipää, on se leivottava itse. Muuten saa liian usein tyytyä muovipussitettuun, ja miltei ikuisesti säilyvään tehdastuotteeseen. Pelottavia nuo nykyleivät, kun ne eivät edes homehdu, kuivuvat vain!

Viime perjantaina vietin pienen hetken jauhohyllyllä ja vertailin sämpyläjauhoja. Etsin jotain kohtuuhintaista, mutta runsaskuituista (en kuitenkaan halunnut pelkkää grahamia leipään). Hyllyt notkuivat höttövalkoisia jauhoja, mutta sinnikkyys kannatti. Mukaan tarttui Myllärin luomu sämpyläjauhoja. Ensin oli tarkoitus leipoa jotain aivan muuta, mutta pussin kyljessä ollut resepti käänsi pääni, ja päätinkin pyöräyttää sämpylöitä. Reseptissä en tietenkään malttanut pysyä, mutta tässä lopputulos:

Pähkinä-hedelmäsämpylät (n. 12 kpl)

2,5 dl maitoa (tai vettä)
25 g hiivaa
2 tl suolaa
reilu loraus (n. 2 rkl) siirappia
1 dl ruisjauhoja
n. 4 dl sämpyläjauhoja
0,25 dl öljyä tai sulatettua voita
1 dl kuivahedelmä-pähkinäsekoitusta


Liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää suola ja siirappi. Alusta jauhot taikinaan. Taikina jää löysähköksi. Sekoita kuivahedelmät ja pähkinät taikinaan (rouhi pähkinöitä tarvittaessa vähän pienemmiksi). Peitä kulho liinalla ja anna kohota reilun puolituntia. Kumoa taikina reilusti jauhotetulle alustalle ja pyöräytä taikina tangoksi. Jaa 12 osaan. Voit pyöritellä palat täydellisen pyöreiksi sämpylöiksi tai tehdä kuten minä: nostelin suorakaiteen muotoiset palat suoraan pellille ja vähän taputtelin sivuja tasaisemmiksi. En kuitenkaan saa sämpylöistä siistejä pyöreitä palloja, joten miksi nähdä turhaa vaivaa ja pahoittaa mielensä, kun ei onnistu? Anna sämpylöiden kohota liinan alla sen aikaa kun uuni lämpenee 225 asteeseen. Kostuta sämpylöiden pinta juuri ennen paistamista. Paista n. 15 minuuttia ja tuloksena on toivottavasti kauniin ruskeita, herkullisia sämpylöitä.

Sämpylät ovat tietysti parhaimmillaan uunituoreina, mutta nämä kyllä maistuivat meille lauantain aamiaisellakin.  Koostumus oli kivan ilmava, inhoan sellaisia tiiviitä möykkyjä, joita kehdataan kutsua sämpylöiksi.

PS. Lupaan lisätä kuvan sämpylöistä lähiaikoina!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti