maanantai 19. marraskuuta 2012

Mokkapalat is back!

Mokkapalat ovat pitkään olleet mielessäni "ei koskaan enää" -listalla. Mokkapaloja väännettiin yläasteen kotitaloustunneilla kyllästymiseen saakka. Mokkapalat kuuluivat myös ex-työpaikan kahvitusten vakiolistalle "kun piti tehdä nopeasti jotain hyvää". Käytännössä mokkapalat olivat usein ohuita kuivia taikinalevyjä, joiden päälle oli lorautettu niin tiukkaa tomusokeri-kahvimössöä, että sukat pyörivät jalassa. Rasvaa tietysti sen verran, että koko kuorrute tarttuu napakasti kitalakeen.

Tämän esipuheen perusteella voinette arvata, miten yllättynyt olin, kun löysin itseni leipomasta mokkapaloja! Glorian Ruoka & Viini 7/2012 nimittäin käännytti minut portviini-karpalo mokkapalojen ohjeella. Tein ohjeesta vain puolikkaan ja paistoin sen aika pienessä uunivuuassa (n. 13 x 22 cm), joten tuloksena oli mukavasti paksuhko pohja. Paksumpi pohja on helpompi paistaa juuri sopivan meheväksi, ohut lipsahtaa helposti kuivaksi. Tällä ohjeella syntyi kyllä niin herkullinen suklaajälkkäri, että se ehti kerätä jos jonkinmoisia kehuja viikonlopun aikana :)

Portviini-karpalomokkapalat:

150 g tummaa suklaata (esim. fazerin tumma)
150 g voita
3 kananmunaa
2 dl sokeria
½ dl portviiniä
½ dl kaakaojauhetta (makeuttamaton, esim. van houten tai fazer)
1½ dl vehnäjauhoja
1 dl pakastekarpaloita
1 dl rouhittuja pekaanipähkinöitä

Kuorrute:
50 g voita
½ dl portviiniä
1 rkl pikakahvi/espressojauhetta
3/4 dl kaakaojauhetta
5-6 dl tomusokeria

Koristeeksi:
kuivattuja karpaloita
pähkinärouhetta

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Asettele leivinpaperi uunivuuan pohjalle (saat leivinpaperin asettumaan paremmin, jos rutistat leivinpaperin ensin mytyksi). Sulata suklaa ja voi kulhossa vesihauteessa (ks. vinkin alempana). Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää suklaa-voiseos ja portviini muna-sokerivaahtoon. Siivilöi kaakaojauhe ja vehnäjauhot taikina, kääntele taikina tasaiseksi. Sekoita mahdollisimman vähän, jotta taikina pysyy ilmavana. Kääntele lopuksi kohmeiset karpalot ja pähkinärouhe taikinaan. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Paista uunin keskitasolla 25-30 minuuttia (riippuu kakun paksuudesta). Kokeile kypsyyttä esim. hammastikulla. Jos tikkuun tarttuu löysää taikinaa, jatka paistamista. Kun tikkuun tarttuu vain pari kosteaa kakkumurua, pohja on valmis. Jos tikkuun ei tartu mitään, pohja on todennäköisesti mennyt jo kuivaksi. Anna pohjan jäähtyä.

Valmista kuorrute: kiehauta voi, portviini ja pikakahvijauhe kattilassa. Siivilöi kaakaojauhe joukkoon ja lähde lisäämään tomusokeria. Massa on valmista kun se on riittävän paksua pysyäkseen kakun päällä. Jos haluat pintaan kuvioita, lisää tomusokerin määrää niin saat vielä jämäkämpää massaa. Levitä kuorrute jäähtyneen pohjan päälle. Koristele. Anna kakun jähmettyä ainakin 30 minuuttia ennen tarjoilua. Toisaalta kakun maku vain paranee ajan myötä, joten voit aivan hyvin valmistaa kakun edellisenä päivänä valmiiksi. Ja maistuu muuten aivan taivaalliselta pienen vaniljajäätelöpallon kanssa!

Vinkit suklaan sulatukseen:
Paloittele suklaa ja voi kulhon pohjalle ja aseta kulho lämpimän vesihauteen päälle. Käytä keskilämpöä. Sulatetun suklaan rakenne ja maku pysyvät parhaina, jos maltat sulattaa sen hitaasti miedolla lämmöllä. Jos kulho pääsee koskemaan veden pintaan, on vielä tärkeämpää, ettet päästä vesihaudetta liian kuumaksi. Tumman suklaan lämpötilaa ei tulisi päästää ainakaan yli 50 asteen. Voit kokeilla lämpötilaa nostamalla tipan suklaata alahuulta vasten. Jos se polttaa, suklaa on liian kuumaa. Vesihauteen kanssa kannattaa olla varovainen. Pisarakin suklaan sekaan loiskahtanutta vettä voi tehdä suklaasta rakeisen ja kiillottoman. Varo myös höyryä (mutta tämähän on helppo ratkaista sillä, ettet päästä vettä liian kuumaksi!). Ja mikrosulatusta en suosittele. Äärimmäisen pakon edessä käytä matalaa tehoa ja vain lyhyitä 20 sekunnin lämmitysjaksoja välillä sekoittaen.

Maistuvia hetkiä retroherkun parissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti